Liberia 2011

Syyskuu 2011

ImageRuokkikaa Nälkäiset -ruokalasti saapui perille Liberiaan syyskuussa. Alla kontaktihenkilön tervehdys.

Haluan ilmaista syvän kiitokseni sinulle, joka olet auttanut meitä hankkimaan ruokaa nälkäisille täällä Liberiassa. Monet lähiseutumme ihmiset ovat epätoivoisessa tilanteessa. Ruoan hinta on enemmän kuin kaksinkertaistunut ja toreilla on enää myytävänä vähän tai ei ollenkaan ruokaa. Nekin, jotka ennen juuri ja juuri selvisivät ovat nyt suurissa vaikeuksissa. Jaamme ruoan itse ja varmistamme, että sita saa eniten tarvitsevat. Ruoka-apu on ollut suuri apu tuhansille epätoivoisille ihmisille.
Viemme ruokaa aliravituille lapsille, orvoille jotka asuvat sukulaistensa nurkissa.Ruokkimalla köyhän perheen lapset autamme koko perhettä, sillä sen ruoan mikä perheellä mahdollisesti on, aikuiset voivat syödä ja näin kaikille riittää jotain syötävää. Viemme ruokaa vain muutamalle tuhannelle lapselle mutta epäsuorasti pystymme auttamaan huomattavasti useampia.

Olen kiitollinen Ruokkikaa Nälkäisille  oikeaan aikaan tulleesta avusta suurten tarpeiden keskellä. KIITOS

Andy Perkins
Liberia/