Helmikuu 2006
Ruokkikaa Nälkäiset lähetti ruoka-apua Tansaniaan vuonna 2005 keväällä. Tilanne ei ole vielä parantunut, koska sadetta ei ole saatu. Paikoin kuivuus on kestänyt jopa viisi vuotta. Uusi presidentti, joka astui virkaansa joulukuun lopussa, ilmaisi heti suuren huolestuneisuutensa maassa vallitsevasta nälänhädästä. Noin 6 miljoonaa ihmistä tarvitsee pikaista ruoka-apua.
Ensimmäinen rahalähetys Suomesta lähti jo tammikuussa. Ruoan hankinta ja jakaminen tapahtuu pastori Gottfrid Stenroosin valvonnassa. Stenroos toimi lähetystyössä Tansaniassa 15 vuotta 80-90 -luvulla. Hän saa apua paikallisilta kylän ja kirkkojen johtajilta. Myös Ruokkikaa Nälkäiset -järjestön hallituksen jäsen Håkan Westergård on mukana jakamassa ruokaa ja julistamassa evankeliumia.
Nälänhätäalueiksi on julistettu kuusi eri seutua. Ruokkikaa Nälkäiset -järjestö jakaa ruokaa paraikaa Hanangin alueella Katesh-nimisen kaupungin läheisyydessä. Toinen alue, missä Ruokkikaa Nälkäiset auttaa, on Manyara.
Ruokaa, pääasiassa maissia, jaetaan eri kyliin. Viemme apua syrjäisiin kyliin, missä CNN:ää ei näy, kuvailee Stenroos "hiljaista nälkää". Paikalliset pastorit Severe ja Karoli kertovat, että kriisi on suuri. Epätoivoiset ihmiset tulevat seurakuntaan pyytämään ruokaa, mutta pastoreilla ei ole antaa heille mitään syötävää. Monet ovat jo melkein antaneet periksi. Lapset ovat liian heikkoja lähteäkseen kouluun. Lehmätkin kuolevat. Kiitos avustasi Tansanian hädänalaisille!
![]() |
![]() |
![]() |
|---|---|---|
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |